6.1.06

Suomen Piraattipuolue saisi ääneni

Eduskunta on siirtynyt tekijänokeuslain tultua voimaan tärkeämpien asioiden pariin, mutta kansalaiset eivät näytä luovuttavan. Osa sitkeimmistä on perustanut jopa kansalaistottelemattomuusliikkeen tekijänoikeuslain rikkomiseksi, mutta siihen osallistuminen ainakin allekirjoittaneesta tuntuu vähän vieraalta ajatukselta.

Kuten uutisoimme jokunen päivä sitten, Ruotsissa on perustettu vallan toisenlainen kansanliike tekijänoikeuslain ja muiden digitaalista vapautta rikkovien lakien vastustamiseksi. Lain rikkomisen sijaan ruotsalaiset päättivät marssia - tai ainakin yrittää - sinne, missä kaapin paikasta päätetään. He perustivat puolueen, joka vastustaa teletietojen tallennusta, tekijänoikeslakia, ohjelmistopatentteja ja niin edelleen. Miten näitä onkin nykyään jo näin pitkä rivi: lakeja tai suunnitelmia, jotka polkevat joko yksilöiden tai koodereiden, pienyritysten tai avoimen koodimaailman digitaalisia oikeuksia...!!?

Ruotsalaiset ovat fiksuja, ja heillä on myös onnekseen valtiopäivävaalit jo tänä vuonna. Meillä on eduskuntavaalit vasta maaliskuussa 2007. Toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mitä puolueen perustamiseen Suomessa sitten tarvitaan? Ainakin rekisteröity yhdistys, jonka perustamiseen löytyy ohjeita täältä. Lisäksi tarvitaan 5 000 kannattajakorttia äänestyskelpoisilta kansalaisilta. Sitten vaan ilmoittautumaan puoluerekisteriin.
Lisäohjeita löytyy täältä.


Katso EHDOTTOMASTI mbnetin linkki
http://www.mbnet.fi/net.nyt/juttu.aspx?id=951


0 Comments:

<< Home



I do not own these images or copyrights.
Image creators/owners own copyrights to these images.
If you think that your image should not be in here:
Please contact: dailyowned@gmail.com